Matkalle äidin kanssa

Ennen kun palaan Jenkkien matkan viimeisten päivien tunnelmiin, kirjoitan tulevasta reissustani. Olemme nimittäin lähdössä äitini kanssa Roomaan ylihuomenna. Matkasta tulee jännittävä, koska emme kumpikaan aiemmin ole käynyt Italiassa emmekä kumpikaan puhu englantia juuri ollenkaan. Tästä tulee ensimmäinen matka, jossa minun pitää olla vetovastuussa englanniksi kommunikoinnissa ja suunnistamisessa, koska äiti ei ole hyvä kummassakaan. Jännittää tosi paljon!

Olen tottunut aivan liian hyvään matkustaessani Pasin kanssa, koska silloin itse en ole juuri joutunut huolta kantamaan liikkumisista ja nähtävyyksien tai majoitusten löytämisestä. Nyt joudun pärjäämään omillani ja siinä samalla vielä katsomaan äitini perään! Joka tapauksessa odotukset matkasta ovat pelkästään positiivisia. Roomaan on luvattu mukavaa säätä ja nähtävyyksiä tullaan kiertelemään se mitä ehditään. Tavoitteena on kuitenkin enemmän viettää rentouttava loma. Eiköhän me tytöt pärjätä!

Go Ducks Go

Päivä 16: Santa Barbara, Malibu & Los Angeles 7.4.2016

Tänään oli tarkoitus ajella takaisin lähtöpisteeseen eli Los Angelesiin. Vähiin käyvät ihanat lomapäivät Amerikan maalla! Ajelimme Losiin pitkin Road 1-tietä, joten pääsimme ihmettelemään myös Santa Barbaran ja Malibun rantakaupunkeja.

Ensimmäinen etappimme olikin Santa Barbara. Ajelimme tottuneesti taas meren rannalle, koska oletimme siellä olevan kaikki nähtävä. Santa Barbaran ranta ei kuitenkaan ollut niin hieno ja iso kuin muissa rantakylissä. Kävelykatu rannalta puuttui ja muutenkin hiekkaranta oli täynnä levää ja muuta roskaa. Otimme takaisin auton allemme ja ajelimme kaupungin keskustaan. Keskusta oli ihan viihtyisä isoine kevyen liikenteen väylineen. Säätiedotuksen mukaan Los Angelesiin oli luvattu sadetta, joten emme pitäneet kiirettä aurinkoisesta Santa Barbarasta lähdön kanssa. Haimme Starbucksista kahvit ja joimme ne ulkona penkeillä.

Kun lähdimme kurvaamaan kohti Malibua, ilma muuttuikin äkisti pilviseksi ja tuuliseksi. Keli enteili sadetta. Malibuun päästessämme alkoikin sataa tihuttaa. Jätimme auton rannan lähelle ja aikeenamme oli kävellen bongailla tähtien upeita rantahuviloita. No, tämä jäi haaveeksi, koska upeimmat lukaalit sijaitsivatkin suljetulla katuosuudella. Kadulle pääsi vain puomin kautta, missä muutama vartija päivysti. Malibusta ei jäänyt kyllä mitään positiivista mieleen, koska ilma oli muuttunut niin kurjaksi. Mitään hiekkarantaakaan emme löytäneet, pelkästään yhden kohtuullisen surullisen näköisen luontopolun jollain suoalueella. Päätimmekin pian luovuttaa Malibun tutkimisen.

Malibusta pääsi tosi kätevästi ja nopeasti rantatietä Santa Monicaan asti, ja näin olimmekin jo takaisin Los Angelesin mailla. Olimme varanneet airbnb-majoituksemme kohtuullisen läheltä Staples Areenaa, jonne olimme illalla menossa katsomaan NHL-peliä. Sateen takia muutama muukin oli lähtenyt autolla liikkeelle, ja saimme kokea ne Losin kuuluisat ruuhkat. Seitsemän kaistaa ja kaikki seisoivat. Viimeiseen kahdeksan mailin matkantekoon menikin tunti kun tiet olivat niin jumissa.

Matkalla maisemat oli kohdallaan

Kun vihdoin pääsimme Airbnb-majoitukseemme, oli meillä aikaa vaihtaa vain pikaisesti vaatteet, koska sitten täytyi jo kiirehtiä illan peliin. Emme todellakaan osanneet odottaa seisovamme niin pitkään ruuhkissa. Kuljimme Staples Centerille Uberilla. Pakko kyllä mainostaa, miten älyttömän kätevästi, helposti ja nopeasti sovellus toimii! Ainakin Losissa oli tosi paljon Uber-kuskeja. Kyyti Areenalle oli aivan käsittämättömän halpa. Ei voi kuin suositella!

NHL-peli oli tällaiselle jääkiekko-noviisillekin aika hieno kokemus. Kyllä jenkit vaan osaavat tuotteistaa lajin kuin lajin ja rakentaa pelistäkin unohtumattoman spektaakkelin. Meininki oli tosin omaan makuun hieman liian isänmaalinen, laulettiin kansallislaulua ja osoitettiin monta kertaa suosiota jollekin paikan päällä olleelle sotaveteraanille. Kaiken kaikkiaan tykkäsin kuitenkin tosi paljon ja aika kului kuin siivillä. Me kannustimme Mighty Duckseja, mutta areenan 26 000 katsojasta 95% kuului olevan L.A. Kings -faneja. Mieleen jäi myös väliajalla ostettu mansikkamargaritadrinkki, joka oli parasta margaritaa mitä ikinä olen juonut! Pelin jälkeen menimme monien muiden katsojien tapaan lähibaariin juomaan drinkkejä ja tilaamaan Uber-kyydin takaisin majoitukseemme.

Firman lapaset lämmittivät pelin ajan!

Selänne-paitoja näkyi jonkin verran

Huikea Pacific Coast Highway

Päivä 15: Pacific Coast Highway, San Luis Obispo 6.4.2016

Nautimme ravitsevan motelliaamupalan (viinereitä ja sokerihuurrettuja muroja :D ) ja lähdimme valloittamaan Pacific Coast Highwayn komeinta osuutta. Melkein heti lähtömme jälkeen maisemat muuttuivatkin jylhiksi ja kohtalokkaiksi. Tyynen meren aallot hakkasivat komeisiin ja jyrkkiin kallioihin ja rantatie kiemurteli korkealla vuorten rinteillä.

Meillä oli määritettynä yksi must see -kohde tällä tieosuudella. Se oli MacWay Falls. Vinkkivitosena, että putous sijaitsi  Julia Pfeiffer Burns State Parkin parkkipaikan lähellä, ja tähän luonnonpuistoon oli hyvät opasteet. Tuon putous-näköalapaikan ohi nimittäin saattaa ajella melko herkästi. Ennen putoukselle pääsyä pysähtelimme muutaman kerran kuvaamaan henkeäsalpaavia maisemia. Rantatie oli rakennettu sen verran mukavasti, että vähän väliä kaistalla oli levennyksiä, johon pysäyttää helposti auton helposti. Tosin osan kuvista joutui näpsimään liikkuvasta autosta, koska muuten tekisimme matkaa varmaan edelleen..

McWay Fallsille tosiaan kävelimme luonnonpuiston parkkipaikan läheltä. Näillä luontopoluillakin olisi varmasti ollut upea patikoida, harmi kun nyt aika ei siihen aktiviteettiin riittänyt. McWayn vesiputous oli melkoisen onneton liru verrattuna Yosemiten huikeisiin putouksiin, mutta itse puokamassa oli hienot, ja ilmeisesti koko Pacific Coast Highwayn kuvatuimmat maisemat.

Matka kiemurtelevalla rantatiellä vierähti petollisenkin nopeasti, vaikka ajonopeus täytyi pitää matalana ja pysähdyimme välillä katsomaan maisemia ja bongailemaan valaita. Näimme merellä delfiinejä, ja kauampana ulapalla sen verran epämääräistä liikettä, että olimme varmoja pärskijöiden olevan valaita. Järkkärimme halpisputki ei harmi vaan saanut zoomattua tarpeeksi tarkasti näiden elukoiden kuvaamiseen. Sen sijaan kohta saavutimme Biedras Blancas -levähdyspaikan, jonka merinorsuja pystyi kuvailemaan aivan lähietäisyydeltä. Merinorsut olivat veikeitä eläimiä, aivan hillittömän suuria ja kohtuullisen haisevia, mutta erittäin leppoisan näköisiä. Tuli kyllä hyvälle tuulelle noiden makkaroiden edesottamuksia seuraillessa!

Pian merinorsujen jälkeen tuli vastaan opasteet Hearst Castleen, joka on edesmenneen lehtikeisarin rakennuttama pröystäilevä ja suureellinen rakennuskompleksi. Pyörähdimme mielenkiinnosta (ja vessan perässä) linnan Visitor Centerillä. Aika hyvin oli tämäkin nähtävyys tuotteistettu. Visitor Center oli jo itsessään iso rakennus, jossa oli ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Kävimme rakennuksen terassilla katselemassa kaukoputkella itse Hearst Castlea, joka sijaitsi korkealla kukkulalla. Pian lähdimme ajelemaan eteenpäin, mutta melkein heti oli pysähdyttävä, koska oli pakko käydä ihmettelemässä tien varressa laiduntavia seeproja. Näitäkin lehtimoguli oli joskus lennättänyt mailleen.

Ainoa kuva Hearst Castlesta! Kalifornian vesikriisin takia oli käytössä vain bajamajat.

Ennen tämän päivän määränpäätämme pysähdyimme vielä Morro Bayssa, josta ostimme lounaaksi supermarketista kilon korin kanaa. Menimme rantaan nautiskelemaan tästä ruokaympyrän täyttävästä päivällisestämme. Ravitsevan ruokailun jälkeen matka jatkui San Luis Obispoon. Olimme taas varanneet tienvarsimotellin muutamaa päivää aiemmin, ja taas huone täytti kaikki odotukset. Menimme vielä paistattelemaan päivää läheiseen puistoon järven rannalle, ja vähän aikaa tuntui että viettäisi kesäistä iltapäivää Suomessa.

Loppuillan  aktiviteetiksi päätimme ottaa patikoinnin. Pienen googlettelun jälkeen löytyi läheltä otollinen luontopolku. Itse patikointi ei sitten ollutkaan niin mukavaa ja rentouttavaa samoilua vaan oikeastaan tosi stressaava kokemus. Heti parkkipaikan infotauluissa varoitettiin jostain tietynlaisista punkeista ja lähistöllä nähdystä puumasta. Ilma oli muuttunut todella hiostavaksi. Vaatteet liimaantuivat ihoon, ja koko matkan ajan sai tarkkailla jalkojaan ja ympäristöä punkkien ja puumien pelossa. Pasi näki polulla myös käärmeen, joka onneksi myöhemmän tiedonetsinnän jälkeen paljastui vaarattomaksi ruohokäärmeeksi. No kokemus se oli tämäkin!

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14931011/?claim=hxd9w7quwej">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Autolla kohti etelää

Päivä 14: Santa Cruz ja Monterey 5.4.2015

Aamulla haimme auton parkkihallista ja lähdimme kurvaamaan Pacific coast highwaylle. Ensimmäinen etappimme oli Santa Cruz, jonne ajoi vajaan tunnin verran. Paikan olin bongannut muutamista blogeista, mutta mitään tarkempaa tietoa kaupungista minulla ei ollut. Kartan perusteella oletimme kaupungin keskustan olevan Santa Cruz Beach Boardwalkilla. Jätimme auton muutaman sata metriä ennen päämäärää kadun varteen ja kävelimme loppumatkan. Tämä tapa osoittautui ylipäätään aika toimivaksi Kaliforniassa. Yleensä kadun varsilla on paljon ilmaisia parkkipaikkoja, jos ei mieli päästä ihan ytimeen asti auton kanssa.

Beach Boardwalk paljastui huvipuistoksi, joka oli muuten aivan ihana! Huvipuiston laitteet olivat suurimmaksi osaksi puisia, vanhahtavia ja pastellin värisiä. Tivoli oli avattu alunperin 1900-luvun alussa, ja tätä vuosikymmentä oli selvästi kunnioitettu uusienkin laitteiden julkisivuissa. Kävelimme isolla pääkadulla katsellen ympärillä olevia härveleitä ja aistien huvipuiston tunnelmaa. Ilma oli mitä parhain, pieni tuulenvire ja aivan sininen taivas. Kävelykadulta pääsi suoraan isolle hiekkarannalle, jossa kävimmekin paistattelemassa päivää. Aika mahtavaa, että huvipuisto oli aivan rannalla. Kävimme pyörähtämässä myös Santa Cruzin päälaiturilla, jonka kojuissa myytiin paljon aiheeseen liittyviä vaatteita turistihinnoin.

Uppopaistettuja Oreo-keksejä!

Santa Cruzista jatkoimme matkaa Montereyhin, josta olimme varanneet motellin läheltä pikkukaupungin keskustaa. Motelli osoittautui todella hyväksi. Huone oli siisti ja tilava ja sänky queen-size -kokoa. Eli ei yhtään tunkkaista ja epämääräistä, mitä leffojen perusteella voisi kuvitella! Lähdimme loppupäiväksi autolla rannalle viereiseen Carmelin pikkukaupunkiin, joka tunnetaan koiraystävällisyydestään ja siitä että Clint Eastwood on joskus toiminut kylän pormestarina. Carmel kyllä lumosi minut. Idylliset, pienen alppimajan näköiset talot oli rakennettu rinteille, jonka alla avautui ranta ja Tyyni valtameri. Koko kaupunki näytti jääneen johonkin menneeseen aikaan. Kunnantalon ympärillä oli pienen pieniä kahviloita pienen pienissä mökkimäisissä taloissa. En tiedä voiko tällaista kylää löytää mistään muualta.

Menimme hetkeksi rannalle ottamaan aurinkoa. Kaupungin koiraystävällisyyden huomasi koirat sallivien ravintoloiden lisäksi siitä, että koirat saivat tulla uimarannalle. Rannalla juoksikin monen rotuisia koiria iloisina vapaana, rohkeimmat kävivät välillä kastautumassa meressä. Tässä oli kyllä kaupunki minun makuuni! Jäimme illaksi rannalle katsomaan kuuluisaa Tyynen valtameren auringon laskua. Tämä kultainen näkymä oli niin mainostettu ja hehkutettu, että olihan se nähtävä. Etsimme  rannan yläpuolelta sopivan kohdan, johon jäimme odottamaan H-hetkeä. Pakko kyllä kommentoida, että olin lievästi pettynyt auringonlaskuun. Valopallo vaan painui rantaviivan alle ilman että taivas sen kummemmin olisi värjääntynyt. Kyllä Suomen auringonlaskut järvellä ovat paljon hienompaa katsottavaa. Muutama muukin oli ilmeisesti jäänyt todistamaan tätä hetkeä, koska auringon laskettua pikkukaupungin tiet olivat ruuhkaisia kun kaikki lähtivät suunnistamaan hotelleihinsa.

Montereyssä motellimme vieressä oli ostoskeskus, jonka supermarketista kävimme ostamassa iltapalaa. Marketti olikin mitä mainion, siellä myytiin suurimmaksi osaksi luomutuotteita ja paljon aivan tuoretta tavaraa. Leivokset olivat vasta leivottuja ja valmissalaatitkin näyttivät juuri tehdyiltä. Kaikkea pystyi ostamaan sellaisen määrän kuin itse halusi. Tällaisia ruokakauppoja toivoisi Suomeenkin.

Vieläkin paikallislehdessä hehkutetaan Clint Eastwoodia

Kävellen San Franciscossa

Päivä 13: San Francisco 4.4.2015

Tänään päivä valkeni selkeänä, aurinko sarasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Otimme taas take away -kahvit hotellin respasta ja lähdimme kävelemään San Franciscon aamuun. Kävelimme heti aluksi muutaman kilometrin matkan Haight-Ashburyyn, tuohon legendaariseen hippimestaan. Alue oli meistä kohtuullisen surullinen. Toki rakennukset olivat kivan värikkäitä ja pienissä putiikeissa myytiin kaikennäköistä hippitavaraa. Alue oli kuitenkin päässyt aika pahasti rähjääntymään ja oli roskainen. Paikalla on varmasti oma viehätyksensä, mutta me emme sitä ohikulkumatkalla kyllä aistineet.

Haight-Ashburysta pääsi kätevästi Golden Gate Parkiin, joka on suuren suuri ja viihtyisän oloinen puistoalue. Golden Gate Park on 20% suurempi kuin esimerkiksi New Yorkin Keskuspuisto, ja sen sisälle mahtuukin kaikennäköisiä teemapuistoja. Ostimme läheisestä kaupasta aamupalatarpeet ja menimme puiston nurmikolle syömään. Tämä puoli puiston laidasta taisi olla enemmän paikallisten kodittomien käytössä. Tuntui että joka pusikossa oli makuupussi. Paikalliset olivat kuitenkin mukavia, eräskin ostoskärryissä omaisuuttaan kuljettava herrasmies tuli kyselemään meiltä etsimmekö jotain tiettyä puistossa ja halusi suositella vierailua kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa näkee kuulemma mm. erilaisia perhosia.

Kävelimme puistoa eteenpäin ja tulimme suihkulähdealueelle. Täällä alkoi näkyä jo muita turisteja ja paikallisia lenkkeilijöitä. Menimme myös kasvitieteellisen puutarhan portille, mutta jätimme kukkien katselun väliin, koska muistellen sisäänpääsymaksu oli kohtuullisen suolainen. Sen sijaan Japanilaiseen teepuutarhaan pääsi tänään ilmaiseksi ja menimmekin sinne pyörimään. Japanilainen puutarha oli kyllä aika hieno, en ole tosin Japanissa käynyt, joten en tiedä miten autenttinen kokemus oli.

Puutarhan jälkeen kiersimme pienen lammen, jossa ihmiset olivat ruokkimassa sorsia ja villihanhia. Lammelle oli myös kilpikonnia uiskentelemassa. Kokonaisuudessaan tykkäsin puistosta paljon, siellä oli paljon nähtävää ja ainakin näin aurinkoisella kelillä oli kiva jäädä nurmelle tai penkeille istumaan ja katselemaan ohikulkevaa porukkaa.

Golden Gate Parkista lähdimme kävelemään kohti itse Gloden Gate Bridgeä. Matka sillalle olikin kohtuullisen pitkä, mutta kuitenkin ihan käveltävissä. Rantaa kohti pystyi kävelemään polkuja ja puistoja pitkin, joten autotien varressa ei tarvinnut maleksia. Sillan viewpointille oli hyvät opasteet ja pian olimmekin muiden turistien kanssa napsimassa kuvia sillasta. Taas paikallista infraa arvostetaan! Olimme kävelleet jo niin paljon ja aurinko porottikin tänään yllättävän kuumasti, joten päätimme jättää sillalle kapuamisen väliin. Kävelimme rantaa pitkin ja nousimme siitä viihtyisän näköisen Pacific Height -kaupunginosan läpi kukkulan päällä olevaan puistoon, jossa joimme muutaman oluen (tai minä uuden suosikkini Smirnoff Icen Green Apple Bite-juoman)

Viimeisen Frisco-illan kunniaksi päätimme huristella Cable Carilla keskustaan syömään Cheesecake factoryyn. Cable Car on omaperäinen ratikka, joka kulkee vain liikkuvan kaapelin vetämänä. Lähinnä nämä suloiset ja vanhat puuvaunut ovat turistien käytössä, mutta minusta ihan kätevä peli siirtyä paikasta toiseen keskusta-alueella. Emme olleet aiemmin syöneet Cheesecake Factoryssa, vaikka olemme sen ravintoloita nähneet muutamassakin vierailemassamme paikassa sekä tietenkin Big Bang Theoryssä. Menu ja ruoka vaikuttivat kohtuullisen samalta kuin esim. Hard Rock Cafessa. Itse juustokakkuja emme tilanneet, mutta ne vaikuttivat erittäin herkullisilta ja kakkupalat olivat valtavia.

Golden Gate Viewpointille kävellessä oli muutenkin hienoja maisemapaikkoja